
SC Urbansin P12-joukkue päätti Salibandyliiton sarjakautensa lopputurnauksissa lauantaina 18. huhtikuuta. Sinisen sarjan lopputurnauksessa Turussa joukkue pelasi vakuuttavasti ja nappasi neljällä otteluvoitolla kultaiset mitalit ja voittopokaalin. Valkoisessa sarjassa Lempäälässä Urbans kohtasi puolestaan useita äärimmäisen tasaisia kamppailuja.
Pitkä ja menestyksekäs päivä Turussa
Sinisen sarjan lopputurnaus pelattiin SB-Areenalla Turussa. Turnaukseen osallistui joukkueita Salibandyliiton Sisä- ja Länsi-Suomen sarjoista. Joukkueet oli jaettu kahteen alkulohkoon, ja ottelut pelattiin poikkeuksellisesti kaksieräisinä.
Päivän avausottelussa Urbans kohtasi Nokian KrP:n, joka oli voittanut kauden kaksi aiempaa kohtaamista. Tällä kertaa Urbans otti ottelun hallintaansa alusta lähtien. Aktiivinen hyökkäyspeli ja tiivis joukkuepuolustus tukahduttivat nokialaisten yritykset, ja Urbans karkasi jo avauserässä 4–0-johtoon. Loppulukemat kirjattiin Urbansille 5–2.
Lähes heti ensimmäisen ottelun perään Urbans kohtasi toisessa alkusarjan ottelussa salolaisen Huvinsa Kullakin. Ottelun avaus oli Urbansille tahmea, ja HuKu siirtyi nopeasti 2–0-johtoon. Avauserän loppua kohden Urbans alkoi löytämään peliään ja nousi erätauolle 3–2-johdossa. Vaikka Urbans ei päässyt avausottelun lentoon, niin joukkue käänsi ottelun edukseen ja voitti lukemin 7–4.
Alkusarjan päätösottelussa Urbans kamppaili lohkovoitosta Turun Palloseuraa vastaan. Ottelussa Urbansilta nähtiin samanlaista tekemisen meininkiä kuin avauspelissä. TPS ei löytänyt keinoja pysäyttää janakkalalaisten vauhtia ja taidokasta joukkuepeliä. Urbans voitti avauserän peräti 8–1 ja koko ottelun selvin 11–4-lukemin.
Kolmella otteluvoitolla Urbans eteni vakuuttavasti lopputurnauksen finaaliin. Finaalivastustaja sen sijaan selvisi pitkällisen selvittelyn jälkeen, kun toisen lohkon joukkueet Naantali SB, Hämeenlinnan Steelers ja Tampereen Classic päätyivät tasapisteisiin. Maalierojen laskemistapa aiheutti protesteja ja vastaprotesteja, mikä viivästytti mitalipelien alkamista. Lopulta Urbansin vastustajaksi valikoitui Steelers, ja loppuottelu saatiin aloitettua vasta klo 19.30.
Finaalissa Urbans esiintyi itsevarmasti ja hallitsi avauserää varmoin ottein. Urbans vei avauserän luvuin 4–1. Toisen erän alussa Urbans kasvatti johtonsa jo 6–1:een, mutta Steelers ei luovuttanut vaan kiri loppua kohden maalin päähän. Urbans kesti paineen ja vei jännittävän finaalin nimiinsä lukemin 7–6. Viime kevään lopputurnauspronssi kirkastui näin kullaksi ja samalla hämeen herruus matkasi Janakkalaan.
Lempäälässä tasaisia kamppailuja
Valkoisen sarjan lopputurnaus pelattiin Lempoisten liikuntahallissa Lempäälässä. Turnaukseen osallistui niin ikään joukkueita Sisä- ja Länsi-Suomesta, ja alkusarja pelattiin kahdessa lohkossa. Urbansin lohkossa pelasivat Fumblers Team Toijalasta ja FBC Turku.
Ensimmäisessä ottelussa TFT oli niukasti edellä ja vei avauserän nimiinsä 3–1. Urbans haki toisessa erässä vimmatusti kavennusta, mutta tällä kertaa kiri ei riittänyt. TFT:n voittolukemat olivat lopulta 6–3.
Toisessa ottelussa Urbans kohtasi FBC Turun. Ottelun avausmaalista vastasi Urbans, mutta turkulaiset olivat ensimmäisessä erässä vahvempia luvuin 3–1. Toisessa erässä FBC Turku siirtyi jo 4–1-johtoon, mutta Urbansin pojat eivät antautuneet ja joukkue nousi jo maaliin päähän. Turkulaiset eivät päästäneet sen lähemmäksi, vaan voitti ottelun lukemin 5–3.
Sijoitusottelussa Urbans sai vastaansa isäntäjoukkueen Lempäälän Kisan. Ottelu pelattiin turnauksen muista peleistä poiketen kolmieräisenä, ja yleisö sai nähdä maalirikkaan ja viihdyttävän kamppailun. Avauserän Urbans aloitti väkevästi ja iski ottelun kaksi avausmaalin, mutta LeKi nousi erän lopussa tasoihin. Toisessa sekä kolmannessa erässä johtoasema vaihtui vuorotahtiin. Valitettavasti LeKi pystyi tekemään viimeisen ratkaisevan maalin ja voitti ottelun niukasti 9–8-lukemin.
Nokka kohti Tallinnaa
Urbansin P12-joukkue pelasi kauden 2025-2026 yhteensä 55 sarjapeliä ja osallistui Kuppis Cupiin Turussa, Helsinki Floorball Cupiin ja Eerikkilä Floorball -turnaukseen. Kausi ei ole vielä täysin ohi, sillä edessä on vielä matka Tallinna Floorball -turnaukseen. Kuukauden päästä pelattavaan turnaukseen joukkue osallistuu kahteen sarjaan.
Turussa pelasivat Aleksi, Aaro, Arttu, Leo, Samuel S., Niila, Oula, Luka, Eemil, Tuukka ja Eeli.
Lempäälässä pelasivat Peetu, Mico S., Jussi, Joona, Samuel Ä., Valtteri, Mico V., Lauri, Milo, Miku, Sisu ja Vili.
Kuvassa Turun voittajajoukkue.
Teksti ja kuvat: (C): Sami Hirvonen
| 19.04.2026 15.28 | Urbansin P12-joukkue juhli turnausvoittoa - kausi huipentui kultamitaleihin |
| 12.04.2026 19.02 | Urbansilta väkevää taistelua sarjapeleissä |
| 29.03.2026 18.06 | Urbans kaatoi Classicin ja LeKin |
| 26.03.2026 13.30 | Kotiturnaus la 28.3. Janakkalan liikuntahallissa! |
| 14.03.2026 22.12 | Urbansille komeat voitot kotiturnauksesta |
| 12.03.2026 21.18 | Kotiturnaus la 14.3.2026 Janakkalan liikuntahallissa! |